Verkoston vaiheita

Santra-hanke käynnistettiin yhteistyössä Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n, Espoon seurakuntayhtymän, Espoon kaupungin, SPR:n sekä muiden vapaaehtoistoimijoiden kanssa kehittämään espoolaista vapaaehtoistoimintaa. Hanke sai alkunsa eri tahojen havahtuessa toiminnan hajanaisuuteen, vaikeaan tavoitettavuuteen sekä siihen, että eri toimijat/yhteisöt tekivät turhaan usein täysin päällekkäistä työtä esimerkiksi vapaaehtoisten kouluttamisen saralla. Lisäksi ymmärrettiin, että yhteistyöllä saadaan säästettyä resursseja sekä tuodaan toiminta tehokkaammin näkyväksi.

Hankkeen aikana espoolaisia vapaaehtoistoimintaa koordinoivia tahoja koottiin Espoon Vapaaehtoisverkostoksi ja yhteistyön voimin on luotu paremmat edellytykset vapaaehtoistoiminnalle. Alussa hankkeen toiminta kohdistui verkoston kautta sote-alan yhteisöihin. Toimintamallin vakiinnuttua Santra-hanke laajensi verkostoa palvelemaan myös kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnan vapaaehtoistoimintaa koordinoivia tahoja.

Hanke toteutettiin RAY:n C2 avustuksen, Espoon kaupungin ja Espoon seurakuntayhtymän rahoituksella. Hankkeen hallinnoinnista vastasi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry. Hanke käynnistyi maalis- huhtikuun vaihteessa 2008 ja päättyi 2012 lopussa.


Nyt toiminta jatkuu RAY:n pysyvän avustuksen ja Espoon kaupungin rahoituksella.

Verkoston yhteyshenkilöt

  • Katja Anoschkin, 050 572 4779
  • Monika Niskanen, 050 342 9917
  • Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo
  • info(at)espoonvapaaehtoisverkosto.fi

© Espoon Järjestöjen Yhteisö ry